SuPer & Tehy mielenilmaus Oulussa
Julkaistu 1.4.2022, päivitetty 1.4.2022
1.4.2022 osallistuimme MEIDÄN KAIKKIEN ASIA mielenilmaukseen.
Mukana oli sankoin joukoin niin SuPerista kuin Tehystä hoitajia. Kulkue sai todella paljon positiivista palautetta ja kannustettiin työtaisteluun, jossain kohti välimatkalla meille pyrittiin tarjoilemaan suklaatakin.
Kelit suosi tällä kertaa meitä mukavasti pienellä pakkasella ja auringon paisteella.
Kokoonnuttiin aamulla yhdessä Tehyn kanssa Tehyn aluetoimiston läheisyyteen. Ilta-Sanomien haastattelijakin sattui siihen paikalle. KUVA: Joel Malila
Vastailimme haastattelijoiden kysymyksiin ja toki kerroimme että mennään nyt ihan päätyyn saakka. KUVA: Joel Malila
Meillä tunnetusti osataan erinäiset käsityöt ja se näkyi myös meidän kylteissämme. KUVA: Joel Malila
Valmistautuminen liikkeelle, meidän kaikkien asialla. KUVA: Joel Malila
Kulkue odottelikin tuolla kulman takana jo kovasti milloin lähdetään, mutta aikataulu oli tarkkaan säädetty ettei minuuttiakaan liian aikaisin saa lähteä. KUVA: Joel Malila
Sitten lähdettiin liikkeelle ja Tatu antoi megafonilla ilmoituksen asiasta. KUVA: Joel Malila
Ja niin rivistömme pääsi liikkeelle. KUVA: Joel Malila
Kyllä, hoitajia on yllättävän paljon tullut lyhyellä varoitusajalla paikalle. KUVA: Joel Malila
Kyllähän me pyritään olemaan näkyviä. KUVA: Joel Malila
Pitkä on kulkue... loppua ei näy. KUVA: Joel Malila
Tokihan meidän piti myös Valkeassa käväistä sisällä ja muutaman kerran myös siellä megafoniin karjaista. KUVA: Joel Malila
Valkean läpimarssi... ja toki äänekkäästi. KUVA: Joel Malila
Marssi etenee... KUVA: Joel Malila
Koko marssiva jono ei mahdu edes tähän kuvaan. KUVA: Joel Malila
Marssirivistöt saapuvat rotuaarille. KUVA: Joel Malila
Hei, tuollahan on lava jonne näkyy nousseen ainakin SuPerin ja Tehyn edustajat... varmaan jonkin pantomiimin aikovat esittää. KUVA: Joel Malila
Pakko päästä lähemmäs lavaa, nehän puhuu ihan asiaa. KUVA: Joel Malila
Koko sakki kuulolla ja meitähän olikin sitten yllättäin satoja hoitajia... yllätti määränä niin meidät kuin mediankin. KUVA: Joel Malila
Puheiden jälkeen vaihtui jo panderollin kantajatkin ja matka sai jatkua kohti päätepistettä. KUVA: Joel Malila
Nyt koko sakki liikkeellä kohti päätepistettä. KUVA: Joel Malila
Päätepisteellä kurvasimme Tehyn aluetoimistolle hernekeitolle. KUVA: Joel Malila